Citywork ostaa HR Yhtiöt Oy:n


Citywork ostaa HR Yhtiöiden henkilöstövuokrausliiketoiminnan

Citywork on allekirjoittanut kauppakirjan HR Yhtiöt Oy:n henkilöstövuokrausliiketoiminnan ostamisesta, minkä seurauksena HR Yhtiöiden henkilöstö on siirtynyt Cityworkin palvelukseen vanhoina työntekijöinä 1.7.2019 alkaen. HR Yhtiöt on vuonna 2009 perustettu yritys, jolla on pk-seudun lisäksi toimistot myös Tampereella, Oulussa, Lahdessa ja Joensuussa. HR Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Tarja Kähkönen tulee jatkossa vastaamaan HR-liiketoiminnasta osana Citywork-konsernia.

Citywork Oy on henkilöstöpalvelualan yritys, joka toimii valtakunnallisesti ja haluaa panostaa pitkäkestoisiin asiakassuhteisiin, missä toimintamalleja saadaan kehitettyä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Cityworkin liikevaihto kasvaa tehdyn järjestelyn myötä yli 20 miljoonaan euroon. Kasvava yrityskoko mahdollistaa myös jatkossa toiminnalle tärkeiden digitaalisten työkalujen kehittämisen.

”Tehty järjestely vahvistaa entisestään mahdollisuuksiamme tarjota avainasiakkaillemme valtakunnallisia palveluita. Tavoitteenamme on lähivuosina saavuttaa merkittävää kasvua niin orgaanisesti kuin yritysostoin”, kertoo Cityworkin toimitusjohtaja Ville Kulmala.

”Liiketoimintojen yhdistäminen Cityworkin kanssa tarjoaa meille paremmat mahdollisuudet pysyä mukana toimialan nopeassa kehityksessä ja on siten myös hyvä ratkaisu niin asiakkaille kuin henkilökunnalle.”, kommentoi HR Yhtiöiden toimitusjohtaja Tarja Kähkönen.

HR Yhtiöt jatkavat omana itsenäisenä osana Citywork – konsernia. Ainoa näkyvä muutos on muuttunut Ytunnus 2781418-6 ja uusi pankkitilinumero (oikea aina laskussa). Tarja Kähkönen nimitetty uuden HR Yhtiöt Oy:n liiketoimintajohtajaksi ja kaikkien muiden toimenkuvat sekä asiakassuhteet säilyvät ennallaan.

Lisätietoja antavat:

Tarja Kähkönen, HR Yhtiöt Oy, liiketoimintajohtaja puh. 044 281 4612, tarja.kahkonen@hryhtiot.fi
Ville Kulmala, Citywork Oy ja HR Yhtiöt Oy, toimitusjohtaja puh. 0400 992 577, ville.kulmala@citywork.fi

Citywork Oy

Citywork Oy on vuonna 2006 perustettu henkilöstöpalvelualan yritys, joka toimii x paikkakunnalla Suomessa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Turussa. Citywork tuottaa työnteon tuloksia parantavia palvelu- ja henkilöstöratkaisuja suomalaisille yrityksille ja yhteisöille panostamalla työntekijöiden osaamiseen, motivaatioon ja työoloihin. Vuonna 2018 yritys työllisti yli 1 100 palkansaajaa joiden työpanos vastaa noin 300 henkilötyövuotta. www.citywork.fi